keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Tiistai 28.10. - perhos- eli hookkiguardin pelailua

Perhosguardia vanhalla salilla
Eilisten tyttöpainien teemana oli perhosguardin tai tarkemmin ns. hookkiguardin ajoitus. Testailtiin positiota ensin pelkillä hookeilla:

* hookit seuraavat koko ajan kaverin liikkeitä, oli tämä polvillaan eli ns. perhosguardissa tai nousemassa seisomaan
* keskivartalo ja lantio johtavat liikettä

Tämän jälkeen otettiin kädet apuun ja kerrattiin perinteinen perhosguardisweeppi. Lukkopainissa tämä on huomattavasti helpompi hakea kuin puku päällä. Puku päällä on myös enemmän vaihtoehtoja, sillä mukaan tulevat hiha- ja kaulusotteet. Perusperhosen kertaamisen jälkeen päällä olijan tehtäväksi tuli ns. lähteä eteenpäin. Tämä on hyvä ajoitus hookkisweepille. Käytettiin otteena hihaa ja kaulusta, mutta sparrissa kädet hakeutuvat sinne, minne ehtivät/missä jo ovat. Ideana on reagoida kaverin liikkeeseen, ottaa tämän tukikäsi haltuun hihaotteella, horjuttaa samalla kaulus- ja hihaotteen avulla ja sweeppi viimeistellään hookkien työskentelyllä.

* hookit edelleen seuraavat kaverin liikkeitä
* horjutus tehdään kaverin liikkeeseen (voi toki yrittää paikallaan pysyvään kaveriin, mutta huomattavasti hankalampaa)
* sweeppi viedään loppuun saakka, eli päälle menosta on taisteltava.

Testattiin perhos/hookkisweeppiä myös ottamalla kaverin kädet ja yläkroppa haltuun overhookeilla molemmin puolin. Loppuun viimeisteltiin treenit Tuomas Tammilehdon katalalla käsilukolla. Siinä kaverin overhookattu käsi pysäytetään kyynerpään kohdalta, ja kaverin kämmen jätetään oman käsivarren ja vartalon väliin tiukasti. Kaverin olkanivel lukitaan molemmin puolin paikalleen polvia yhteen puristamalla, jolloin käsilukon viimeistelyyn vaaditaan enää pienen pieni lantion nosto. Katalaa.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Tiistai 21.10. - Käsilukottelua

Sunnuntaina 19.10. ei poikkeuksellisesti ollut tyttötreenejä salilla järjestetyn defendo-seminaarin takia, mutta tiistaina treenasimme taas ja aiheena oli juji mountista sekä selästä haettuna.

Mountissa omia polvia kannattaa tuoda lähelle kaverin kainaloita niin sanottuun high mountiin. Tällöin kaverin on vaikeampi päästä pakenemaan alta ja kädet ovat kivasti tarjolla lukotettavaksi. Pyrkimyksenä olisi esimerkiksi ojentajasta nostamalla saada kaverin hartiaa irtoamaan hieman matosta, jolloin oma polvi tuodaan tiukasti vapautuneeseen tilaan hartiaa & päätä vasten. Tämän jälkeen toinen jalka käännetään "risti-istunta-asentoon" ja oma rintamasuunta käännetään hieman sivuttain, jolloin päädytään tiukkaan s-mountiin kaverin rintakehän päälle. Käsilukon voi onnistua tekemään jo tästäkin, mikäli kaverin käsi on hyvin eristyksissä. Mikäli vipuvartta tarvitaan lisää, halataan kaverin käsi tiukasti vasten omaa ylävartaloa ja lähdetään nojaamaan eteenpäin. Toisella kädellä voi ottaa tukea ja kaverin hartian alla oleva polvi tuodaan päätä vasten toiselle puolelle. Tämän jälkeen juji voidaan viimeistellä istumalla taakse ja nostamalla lantiota.

Selästä jujin hakeminen ei ole ihan niin turvallista kuin mountista, sillä lopetusta hakiessa positio huononee. Käsilukkoa kannattaa kuitenkin hakea etenkin silloin, kun kaveri on päässyt purkamaan selkäkontrollia alaspäin valumalla eikä esimerkiksi kuristusten hakeminen enää onnistu. Tällöin tartutaan kaverin käteen "kimura-otteella", eli kaulan puoleinen käsi tarttuu kaverin ristikkäistä kättä ranteesta ja kainalossa oleva käsi tarttuu oman käden ranteeseen. Kaulalla oleva käsi tuodaan tiiviillä liikkeellä kaverin pään toiselle puolelle. Tästä lähdetään pyörähtämään sivuttain siten, että lukotettavan käden puoleinen jalka tulee poikittain kaverin vatsan päälle ja toinen tulee kaverin hartialle. Jalkojen tiukalla puristuksella huolehditaan, ettei kaveri pääse pakenemaan. Tuodaan jalka pään toiselle puolelle ja viimeistellään taas lukko samoin kuin aiemmin.

Haki jujia sitten mistä tahansa, on tärkeintä muistaa tiukka kontrolli. Kun polvia puristaa koko ajan yhteen, ei kaverille jää tilaa liikkumiselle ja juji kiristyy hyvinkin nopeasti. Tiiviys on tärkeää erityisesti silloin, kun raajoja liikutellaan kaverin pään yli, ettei kaveri pääse pakenemaan.

torstai 23. lokakuuta 2014

Ensimmäistä kertaa kisoihin ulkomaille

Meillä on jo pitkään ollut tarkoitus kirjoittaa aiheesta. Pari vuotta sitten koottiin ensikertalaisen kisaajan ohjeita tänne, ja teksti "Ensimmäistä kertaa kisoihin? Mitä siellä tapahtuu ja miten siitä kaikesta selviää?" onkin ollut yksi blogin luetuimpia tekstejä. Tähän tekstiin ollaan pyritty kokoamaan lähinnä vinkkejä niin sanotusti käytännön asioihin, joita ulkomaan kisareissuihin kuuluu, ilmoittautumisesta ja matkustamisesta aina kisamatolle saakka. Erityisesti kirjoitellaan IBJJF:n alaisista kisoista, koska tuon järjestön alta löytyy useimmat bjj-harrastajan ulkomaiden kisakohteet. Myös esimerkiksi ADCC- tai WPJJC- turnauksia on melko paljon Euroopassa ja sen ulkopuolella. Ylipäätään suosittelen lukemaan kisakohtaisia ohjeita eli kisakutsun tarkkaan, sillä näissä yleensä selvitetään kisoihin kuuluvia käytännön asioita. Ja jos on epäselvää, niin kannattaa mahdollisuuksien mukaan kysyä kisajärjestäjältä tai jolta kulta, joka on joskus itse käynyt ko. järjestön kisoissa, ettei jää kaikki tieto satunaisen treenikaverin "kyllä mä luulen, et sä voit niin tehdä" -tiedon varaan. Paikkakohtaisia matkavinkkejä annetaan Euroopan (Lissabon) ja Amerikan (Long Beach) mantereen kisoihin, niissä kun on tullut vierailtua useampaankin kertaan. Itse kisavalmistautumiseen emme tässä postissa puutu, eli treenivinkkejä ei ole luvassa. Käytännön asioiden sujuminen helpottaa kuitenkin kummasti paikan päällä operointia, jolloin voi keskittyä itse ottelemiseen.

Lissabon, European Open 2012 ja jännityksen väreitä ilmassa
IBJJF - kiemurat

Kisoihin päästäkseen on tietysti sinne myös ilmoittauduttava, jolloin pääsee tutustumaan ns. ibjjf-kiemuroihin. Kyseisen järjestön nettisivuthan löytyvät osoitteesta http://ibjjf.org, ja ainakin periaatteessa sieltä pitäisi löytyä kaikki tarvittava tieto. Tietoa joutuu kuitenkin usein hakemaan varsin monen linkin kautta, joten tässä muutamia tsekattavia asioita.

* Milloin kisaan?

Sivuilta löytyy kisojen päivämäärät, ja jossain vaiheessa myös alustava aikataulu eli "pre-schedule". Päivämäärät pitävät oman kokemuksen perusteella paikkansa, mutta liian sokeasti ei kannata luottaa tuohon alustavaan aikatauluun. Kisajärjestäjä odottaa usein ilmoittautumisajan loppumiseen saakka, ennen kuin vahvistaa kunkin sarjan otteluajankohdan. Eli jos alustavassa aikataulussa (ja kaikkien kavereiden mukaan) sinivöiset naiset -69kg on AINA otellut vasta perjantaina, voikin ottelupäivä olla jo torstaina tai vasta lauantaina, osallistujamääristä riippuen. Eli jos kisat ovat keskiviikosta sunnuntaihin, kannattaa varautua olemaan paikalla koko aika. Tietysti valkovöiset yleensä kisaavat ensimmäisinä päivinä ja vyön väri tummenee loppua kohti.

* Tarvitsenko ibjjf-jäsenyyden?

Jos olet alle 18-vuotias tai sinulla on ruskea/musta vyö, niin sinun täytyy hankkia ibjjf:n jäsenyys. Muussa tapauksessa et tarvitse jäsenyyttä, ellet satu olemaan brasilialainen, portugalilainen jne. Tällöin riittää, että ilmoittaudut kisoihin kisakutsussa olevan linkin kautta. Jos taas olet junnu tai ruskea/mustavöinen, kannattaa jäsenprosessi hoitaa ajoissa kuntoon. Ennen sitä ei kisoihin pysty ilmoittautumaan, ainakaan omaan sarjaansa (periaatteessa ruskeavöinen voi ilmoittautua purppuravöiden sarjaan, mutta jos tummempi vyö on olemassa, niin jäsenyys tosiaan kannattaa hoitaa ajoissa). Jäsenyyttä haetaan täyttämällä ibjjf:n nettisivuilla jäsenhakemus sekä ns. beltrecords -lomake, johon kirjoitetaan kunkin saavutetun vyön tiedot. Nämä molemmat laput pitäisi saada allekirjoitettavaksi ibjjf-jäsenyyden omaavalle mustavyölle. Kannattaa kysyä omassa seurassa, kenen nimi milloinkin paperiin vaaditaan, sillä tässä kuvioon astuvat tiimit. Joka tapauksessa, kun allekirjoitukset on saatu, voi paperit lähettää skannattuna liitetiedostona ibjjf:lle. Tämän lisäksi pyydetään usein kopio passista sekä kasvokuva, joka painetaan ibjjf-jäsenkorttiin. Jäsenyys on voimassa aina kalenterivuoden kerrallaan, ja uusimisprosessin voi hoitaa jo marras-joulukuun puolella. Tällöin yleensä tarvitsee vain hoitaa jäsenmaksu netissä, ja uusi kortti lähetetään kotiin.

Long Beach, Worlds 2012, seura (ja tiimi) edustettuna
* Mitä seuraa edustan?

IBJJF:n kisoissa edustetaan useimiten seuran sijasta tiimiä. Tiimeillä on puolestaan hieman erilaisia käytäntöjä sen suhteen, minkälaisia vaihtoehtoja tiimi-kohtaan voi laittaa. Tässä vaiheessa kannattaakin kääntyä oman seuran vetäjien puoleen ja kysyä tarkempia ohjeita sieltä. Joskus seuran täytyy rekisteröityä ibjjf:n jäseneksi ennen kisaajan rekisteröitymistä. Esimerkiksi Jyväskylässä edustamme kotimaan kisoissa Jyväskylän Fight Clubia ja ulkomailla Hilti BJJ Jyvaskylaa. Tiimillä/seuralla on merkitystä mm. siinä, että samassa painosarjassa saa olla maksimissaan kaksi saman seuran edustajaa, ja avoimessa sarjassa maksimissaan kaksi saman tiimin edustajaa. Tämä voi siis tarkoittaa sitä, että kaikki samaa tiimiä edustavat eivät avoimeen pääse, vaikka omasta sarajsta olisikin tullut mitali.

* Milloin ilmoittaudun?

Suosittelen, että heti kun lähtö on varmistunut. European Open- ja Worlds- kisoissa ns. kapasiteetti ei ole vielä tähän mennessä tullut täyteen, mutta pienempien Euroopan kisojen kohdalla ilmoittautuminen on avoinna viimeiseen ilmoittautumispäivään saakka TAI siihen saakka, kunnes kapasiteetti on tullut täyteen. Ei tule sitten turhaan ostettua lentoja ja hotellia. Ja tuo kapasiteetti -käsite on hyvin hämärä, siinä ei seurata sarjakohtaisia ilmoittautumisia vaan kokonaiskisaajamäärää. Pahimmassa tapauksessa kisoissa on siis monta yhden ihmisen sarjaa. Silloin suosittelen, jos vain mahdollista, vaihtamaan painoluokkaa ylöspäin(alaspäin). Kisaamaan sinne mennään. Nykyään kisamaksun voi myös saada takaisin ja nimen pois listoilta, jos on ainoa osallistuja sarjassaan ja pyytää poistoa ennen ns. registeration check date -päivää. Tarkemmat ohjeet tähän löytyy jokaisen kisan kohdalta.

* Mihin sarjaan ilmoittaudun?

No siihen, mihin painoissa pääsee. Sarjaa voi vielä muuttaa tuohon "tarkistuspäivään" saakka, mutta sen jälkeen on painoluokkaan mahduttava. Muuten diskataan. Samoin kannattaa tarkistaa ilmoittautumisen yhteydessä, että oma nimi on tavattu oikein. Kisapaikalla pitää olla mukana kuvallinen henkilöllisyystodistus (tai se ibjjf-jäsenkortti), ja siinä olevan nimen pitää täsmätä ilmoittautumislapun kanssa. Joskus tuolla on ns. näppäilyvirheitä, jolloin kannattaa laittaa sähköpostia järjestäjälle.

Long Beach, Worlds 2012, käytännön asiat kunnossa, nyt tarttee vaan otella
* Milloin ja ketä vastaan ottelen?

Nyt ollaan päästy jo kisapäivään saakka. Kaaviot ilmestyvät nettiin yleensä muutamaa päivää ennen kisoja. Taas kannattaa tarkastaa, että oma nimi löytyy sieltä mistä pitääkin, kisapäivänä on turha yrittää saada muutoksia aikaan. Samoin paria päivää ennen pitäisi ilmestyä lopullinen aikataulu, jossa on mukana myös tarkemmat kellonajat kullekin sarjalle. Nämä ajat ovat arvioita, ja yleensä paikalla pyydetään olemaan varulta 30-60 min. ennen oman sarjan alkua. Kannattaa olla, esimerkiksi tämän vuoden MM-kisoissa ottelijoiden kuuluttaminen aloitettiin jopa 30 minuuttia ennen sarjan alkua. Joissakin pienemmissä IBJJF-turnauksissa matseja on myös laitettu pyörimään ennen sarjan ilmoitettua alkamisaikaa. Kannattaa myös varautua odottamaan, joskus jopa tunteja, sillä joskus aikataulut mättävät. Vuosi vuodelta tämä on mennyt eteenpäin, mutta erityisesti isoissa sarjoissa odotteluun voi varautua. Juomaa ja evästä on siis hyvä olla mukana, jos tuntee niitä tarvitsevansa. Myös jotain lämmintä päälle pantavaa on hyvä olla, sillä lämmittelylle/odottelulle varattu alue ei aina ole kovin suuri. Oman otteluajan lähestyessä kannattaa olla skarppina ja kuunnella kuulutuksia. Oman nimen kuullessasi pitää yleensä ottaa yhteys johon kuhun mattokordinaattoreista, yleensä näillä on numerot, ja kuullutuksessa kerrotaan, kuka on vastuussa mistäkin sarjasta. Tämän jälkeen koordinaattori on pelastava enkeli, joten kannattaa kysyä tältä, jos on yhtään epäselvää. Ja tässä en erikseen kirjoita sen kummemmin, mutta muistakaa tsekata etukäteen painot (kisapaikalta löytyy testivaaka) sekä puku ja vyö (molemmilla on tietyt mittastandardit, jotka täytyy täyttää).

ADCC, WPJJC yms. -kiemurat

Kisajärjestäjiä niin bjj:ssä kuin lukkopainissakin löytyy monia, ja ulkomailla kisat saattavat usein kuulua jonkun pääjärjestön alle. IBJJF-kisojen lisäksi suomalaisille tutuimpia lienevät ADCC -lukkopainikisat sekä World Pro Jiu-Jitsu Cup -turnaukset. Toistaiseksi ainakin ADCC -turnauksiin osallistuvilta ei ole vaadittu jäsenyyttä (lajissa kun ei ole vöitä, eikä näin ollen niiden rekisteröintiä), ja ainoa vaatimus lieneekin kansalaisuus "maaosakisojen" kohdalla, eli täytyy olla eurooppalainen kisatakseen Euroopan mestaruudesta jne. ADCC-karsintakisojen kohdalla kannattaa myös kiinittää huomiota siihen, mistä kaikista sarjoista MM-paikkoja on tarjolla. Esimerkiksi tällä hetkellä naiset karsivat ainoastaan yhden kerran per maanosa eli tämän syksyn EM-kisoista ei ollut naisille tarjolla MM-kisapaikkaa. World Pro Jiu-Jitsu Cup taas järjestäytyy jatkuvasti, ja kannattaa ilmoittautumisen yhteydessä tarkastaa mahdolliset jäsenliittymiskuviot yms. Eli ohjeita ajoissa lukemaan. Myöskään Suomen BJJ-liitto ei ole yhteydessä mihinkään isompaan kattojärjestöön, eli käytännössä jäsenyys-/linsenssiasiat ovat aina liittokohtaisia.

Matkustusvinkkejä: Eurooppa (Lissabon)

Tässä hieman Lissabonin matkavinkkejä, jotka pätevät kyllä hyvin myös monissa muissa Euroopan kohteissa.

Lissabon, European Open 2012, koneen vaihtoa odotellessa
* Lennot: Yleensä kohtuuhintaiset, jos varailee paria kuukautta ennen. Senkään jälkeen hinta ei älyttömästä nouse. Vertaa.fi on vallan hyvä paikka etsiä lentotarjouksia, ja muutamana päivänä viikossa löytyy myös suoria lentoja välillä Helsinki-Lissabon. Lissabonissa kenttä sijaitsee melkolailla keskustassa, ja taksilla on yleensä melko halpaa suunnata hotellia kohti.

* Majoitus: Lissabonissa löytyy varmasti majoitusvaihtoehtoja joka makuun. Ensimmäisinä vuosina olin hotellissa, mutta parina viime vuonna ollaan vuokrattu isommalla porukalla asunto. Viikon mittainen majoitus keskustassa on tullut maksamaan n. 70€ per pää, joten kallista lysti ei ole. Asunnon hyviä puolia on ollut ruoanvalmistusmahdollisuudet: sekä painonvetäjät että painonvartijat ovat pystyneet valmistamaan tarvittaessa oman ruokansa, jolloin on ollut helppoa saada juuri sitä itselle sopivaa tankkausruokaa. Ollaan oltu tyytyväisiä asuntoelämään, ja valitaan kyllä tämä vaihtoehto ensi vuodellekin. Myös esim. Roomassa kisareissulla oltiin pienessä asunnossa, samoin eduin. Asunnot/hotellit on löytänyt booking.com ja vastaavien yleishakupalvelujen kautta.

Lissabon, European Open 2014, oman asunnon olkkari
* Ruoka ja juoma: Lissabonissa löytyy kyllä ravintoloita ja hyvää perusruokaa melko halvalla. Ja jos tosiaan haluaa itse kokkailla ja siihen on mahdollisuus, on liha- ja kalakaupat hyviä paikkoja aloittaa ruokaostosten teko. Suosittelen varaamaan hieman aikaa kisojen jälkeen portugalilaiseen leivos- ja viinikulttuuriin tutustumiseen. Hyvää on.

* Liikkuminen: Taksit ovat halpoja, mutta julkinen liikenne toimii erittäin hyvin, joten ollaan jätetty taksimatkat vain lentokentälle ja sieltä kaupunkiin siirtymiseen. Majoituspaikkaa voi etsiä kisapaikan läheltä (ja vaihtoehtoja kyllä löytyy), mutta myös keskusta on oikein mukavaa aluetta. Itse ollaan majailtu nyt keskustassa päin Chiadon alueella, mistä vihreällä metrolinjalla on päässyt parissakymmenessä minuutissa kisapaikalla, kävelyt mukaan lukien. Keskustan alue on ollut mukava iltaisin ja niinä päivinä, kun ei itse kisapaikalla ole tekemistä. Netistä kannattaa jo etukäteen katsella kaupungin liikennejärjestelyitä ja suunnitella etenkin kisapäivän liikkuminen valmiiksi. Näin vältetään ikäviä myöhästymisiä.

* Jos miesystävä/naisystävä/koko perhe aikoo lähteä mukaan reissuun, niin Lissabonissa ja sen lähialueilla riittää kyllä nähtävää ja koettavaa. Jos ei siis kisapaikalla hengailu kiinnosta.

* Arvio matkabudjetista (ilman shoppailuja) yhdelle hengelle, porukassa matkustava, ajoissa ilmoittautuva ja lennot/hotellit varaava: kisamaksu 80€,  lennot HEL-LIS 200€, majoitus (viikko) 70€, ruoka ja juoma (superraskassarjalainen) 10-30€/päivä.

Matkustusvinkkejä: USA (Long Beach)

Long Beach, Worlds 2013, ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon
* Lennot: Mitä aiemmin varaa, sitä halvemmalla saa, pätee useimiten tässäkin. Tämä matka on pitkä, joten aiemmin varaamalla saa yleensä myös hieman enemmän valinnanvaraa lentoaikatauluihin. USA:n puolelle matkustettaessa vaaditaan matkustajalta yleensä hieman enemmän tietoja, joten yleensä kannattaa kirjautua varsinaisen lentoyhtiön sivuille varausnumeronsa kanssa ja täydentää mahdolliset puuttuvat tiedot (esim. passinumero, jos tätä ei varausvaiheessa olla kysytty). Jotkut lentoyhtiöt saattavat nimittäin periä lisähintaa, jos näitä ei ole täytetty etukäteen. Ylipäätään varatessa kannattaa olla tarkkana nimien kanssa, jotta menevät niinkuin passissa. USA:n viranomaiset eivät ole joustavia. Ja passin tulee olla voimassa myös puolisen vuotta reissun jälkeen, kannattaa siis tarkastaa tämäkin. Lisäksi passin tulee olla fyysisesti kunnossa eli kannet eivät saa olla repeilleet tai muitakaan näkyviä vaurioita ei saa löytyä.

* ESTA eli Electronic System for Travel Authorization Application, USA:n hallituksen kehittämä matkustuslupasysteemi, joka suomalaisen täytyy hakea päästäkseen maihin. Tämä täytyy olla hankittuna viimeistään 72 tuntia ennen matkaa, ja se kannattaakin hankkia melkeinpä lentolippujen jälkeen. ESTA maksaa suurinpiirtein 14 dollaria ja on kerralla voimassa kaksi vuotta. Ainakin siis aikaisemmin on ollut näin. ESTA-hakemuksen voi tehtä täällä, ja sen voi halutessaan täyttää suomeksi. Yleensä hakemus menee läpi jo lähetysnappia painaessa, mutta viime tippaan tätä ei kannata jättää.

* Maahantulo: Jonossa joutuu seisomaan, mutta on hyvin ohjeistettu paikan päällä. Eli lähinnä odottelua tämä.

* Majoitus: Ollaan yritetty löytää täältäkin asuntotyyppistä majoitusta, mutta toistaiseksi tämä on ollut hankalaa. Ollaan siis oltu erinäisissä hotelleissa ja motelleissa, ja valintakriteereihin on kuulunut sijainti ja jääkaappi huoneessa. Long Beachilla ollaan tykästytty Long Beachin Downtown alueeseen, mutta Losin alue on niin suuri, että varmasti vaihtoehtoja löytyy. Downtownissa ruokapaikat/-kaupat ovat olleet muutaman korttelin sisällä, eikä liikkumiseen itse asuinalueella ole tarvinnut käyttää autoa. Paikka on myös sijainnut alle puolen tunnin ajomatkan päässä Worlds-kisojen pitopaikasta, joten siinäkin suhteessa se on ollut hyvä.

Long Beach, Worls 2013, Road trip kisojen jälkeen, omalla autolla
* Liikkuminen: Vuokraa auto. Melkeinpä pakollinen, vaikka ilmeisesti ilmankin on selvitty. Jos ei itsekseen halua vuokrata, niin kannattaa yrittää etsiä joku tuttu porukka, ja osallistua auton vuokraukseen. Ainakin kisapaikalle ja pois liikkuminen helpottuu huimasti, ja jos yhtään haluaa nähdä amerikkalaista unelmaa hieman enemmän, on auto välttämätön. Suosittelen myöskin hoitamaan varauksen etukäteen: säästää aikaa ja rahaa. Suurimmat yhtiöt sijaitsevat lentokentällä, ja niihin pääsee ilmaiseksi autoyhtiön shuttlebusseilla. Kun auto on varattu etukäteen, selviää yleensä nopeasti matkaan. Ja jos vielä haluaa muuttaa mallia, erityisesti kalliimpaan ja hienompaan, hoituu sekin paikan päällä myyntimiesten voimin. Luottokortti on myös yleensä oltava, ja kaikkien mahdollisten kuskien ajokortteineen paikan päällä. Meillä varaaminen on onnistunut hyvin www.rentalcars.com palvelun kautta, ja hinta on ollut halvempi kuin yhtiöiden omilla sivuilla. Yhdysvalloissa nuoreksi kuljettajaksi vuokrayhtiöt laskevat alle 25-vuotiaat. Nuori kuljettaja nostaa auton hintaa, joten kannattaa mahdollisuuksien mukaan delegoida ajohommat yli 25-vuotiaille.

* Ruoka ja juoma: Löytyy varmasti, jokaiselle ruokavaliolle ja paljon, paljon, paljon. Isot annokset. Ei muuta.

* Jet lag: Aikaerorasitus on hyvin yksilöllistä, joten tähän täytyy vähän hankkia omakohtaista kokemustakin. Long Beachin ja Jyväskylän välinen aikaero on 10 tuntia, joten melkolailla saa kellon kääntää ympäri. Omalla kohdalla tottumista ovat auttaneet mm. seuraavat asiat:
- Muutaman tunnin rytmin siirto jo Suomessa.
- Syöminen "oikeaan aikaan" eli paikallisen ajan mukaan.
- Päivällä nukkumisen välttely, vaikka väsyttäisi, ja öisin sängyssä pysyttely, vaikka olisi pirteä.
- Melatoniini ennen nukkumaan menoa, itsellä ainakin auttanut nukahtamista.
- Kevyt liikunta päivisin ns. kisa-aikaan, herättelee kroppaa.
- Ei liikaa turistirientoja ennen kisoja, enemmän syömistä ja lepäilyä.
- Liiallisen auringossa makoilun välttäminen.
- Ajoissa paikalle matkustaminen, vaikkakin viimeksi matkustettiin myöhemmin kuin koskaan ennen. Toisaalta nyt turistihommat saivat jäädä ja kaksi täyttä perilläolopäivää ennen kisoja meni oikeasti lepäillessä (ei päivisin nukkuessa) ja syödessä.

* Arvio matkabudjetista (ilman shoppailuja) yhdelle hengelle, porukassa matkustava, ajoissa ilmoittautuva ja lennot/hotellit/auto varaava: kisamaksu 80€, lennot HEL-LAX 600€, majoitus (reilu viikko) 300-400€, auto n. 70€ (kun porukassa on neljä henkeä jakamassa kuluja), ESTA 14€, ruoka&juoma 10-30€/päivä.

Long Beach, Worlds 2014, aikaeroon totuttelua ja lepäilyä
Matkustusvinkkejä *bonus*: Ruotsi

Jos Suomen kisat on jo "niin nähty", niin naapurimaasta löytyy melko paljon kisoja. Ruotsiin matkustaminen ei yleensä paljoa maksa, ja kisoissa yleensä riittää porukkaa. Näissä kisoissa ei tarvitse miettiä ibjjf-juttuja, vaan katsoa kunkin kisan kohdalla ohjeet ilmoittautumiseen. Tukholmaan ja lähialueille voi harkita lentojen ja laivan välillä, molemmat melko edullisia. Muualle Ruotsiin lennot ovat niin ikään suhteellisen halpoja. Ruotsin kisat tuovat siis yleensä vaihtelua vastuksiin, mutteivät ole kustannuksiltaan vielä järjettömän kalliita. Myös muita lähimaita, kuten Viro, kannattaa katsastaa mahdollisten ulkomaan kisareissujen kannalta.

Reissu on parasta seurassa

Tärkeää on myös olla sinut oman kisatavoitteen kanssa: toiselle se voi olla kirkkain mitali, toiselle ulkomaan kisareissu itsessään. BJJ-kisoissa on myös vyöluokat, eli taso on aina sen oman vyön mukainen. Jos kukkaro ja kello antaa myöten, niin kisaamaan voi ja kannattaa lähteä, vaikkei SM-kisoissa kultaa tullutkaan. (Ulkomaan) kisarutiinin saa kisaamalla (ulkomailla).

Ja ennen kaikkea, vaikka kisoihin voi lähteä tavoittelemaan sitä kultaa, niin kyllä niissä reissussa kannattaa myös nauttia ihan itse reissusta ja seurasta. Ellei nauti nimenomaan yksin matkailusta, niin kannattaa houkutella treenikavereita mukaan tai kysellä vaikka muilta suomalaisilta, josko nämä olisivat lähdössä. Vähintäänkin kisapaikalla voi yrittää etsiä suomalaisten tai muuten tutun poppoon, tämä saattaa auttaa mm. kisajännitykseen ja kivahan sitä on porukassa seurata kisoja.

Lissabon, European Open 2014, parasta seuraa
ps. Jos jolle kulle tulee mieleen muita "käytännön vinkkejä", niin kommentoikaa vapaasti.

torstai 16. lokakuuta 2014

tiistai 14. lokakuuta 2014

Lukkopainin ja BJJ:n peruskurssi naisille marraskuussa!

Jyväskylän Fight Club tarjoaa jälleen naisille suunnatun lukkopainin ja brasilialaisen jiu-jitsun peruskurssin!

Kurssi alkaa tiistaina marraskuun 11. päivä ja kestää kuusi viikkoa. Kurssin jälkeen voi osallistua kaikkiin Fight Clubin treeneihin, eli lukkopainin ja brasilialaisen jiu-jitsun lisäksi myös vapaaottelu kuuluu kurssin jälkeiseen treenivalikoimaan.


Peruskurssin tavoitteena on opetella lajin perustaitoja. Kurssille osallistuakseen ei tarvitse olla hyvässä kunnossa eikä aikaisempaa kamppailulajitaustaa edellytetä. Lajia voi harrastaa sekä harratus- että kilpailumielessä, ja se sopii kaiken kokoisille, niin naisille kuin miehillekin. Kurssilla on alaikäraja 15 vuotta, ja tämä kurssi on tietysti nimensä mukaisesti vain ja ainoastaan tytöille ja naisille.

Varusteiksi käy t-paita ja sortsit/verrytteluhousut, suosituksena on hartiat peittävä paitamalli. Myös bjj-, judo tms. budopukua voi halutessaan käyttää. Kurrsin päävetäjinä toimivat Venla Luukkonen (bjj:n musta vyö), Elina Tolonen (bjj:n purppuravyö) ja Heli Siltala (bjj:n sininen vyö). Myös apuvetäjät ovat kokeneita treenaajia, joten laadukas opetus on taattua alusta saakka. Treenipaikkana toimii Fight Clubin uusi upea treenisali, joka sijaitsee Jyväskylän Kypärämäessä osoitteessa Erämiehenkatu 14.


Harjoitusajat:

tiistaisin: 18.00-19.30
perjantaisin: 18.30-20.00
sunnuntaisin: 13.00-14.30

Kurssin hinta: 100 €, maksetaan kurssin alussa. Kaksi ensimmäistä kertaa voi käydä kokeilemassa ilmaiseksi.

Ilmoittautuminen: Jyväskylän Fight Clubin kotisivuilla (lomake ilmoituksen lopussa)

Lisätietoja: bjj[at]jklfightclub.com tai 041-4369984 (Venla Luukkonen)

Tapahtuma löytyy myös Facebookista.

Tervetuloa kurssille!

No-Gi Finnish Open 20.9.2014

Nyt se jonkin aikaa sitten lupaamani kisaraportti No-Gi Finnish Openista, jotka oteltiin jo kolme viikkoa sitten Helsingissä. Klubin tyttöjä edusti tällä kertaa kahden naisen tehoduo, minä ja Laura.

Laura kisasi pitkästä aikaa lukkopainissa, sarjanaan "valkopaitaisten" -66,5. Vastaan ensimmäisessä matsissa asettui FFG:n Tiia. Ottelu lähti käyntiin Lauran suunnitelman mukaisesti. Pystyssä tunnustelun jälkeen Laura pääsi shoottaamaan hvyin Tiian jalkoihin ja vei liikkeen hyvin loppuun saakka kontrolloiden alasvientipisteiden arvoisesti. Tiia oli kuitenkin hyvin hereillä ja pääsi alasviennissä pelaamaan guardia hieman kyljellään. Laura pyrki kääntämään Tiia selälleen, mutta tämä onnistui kiipuamaan selkäpuolelle saaden näin sweeppipisteet. Täältä Tiia lähti hyvin hakemaan Lauran selkää ja Laura joutui puolustuskannalle. Sitkeästä puolustamisesta ja pakoyrityksistä huolimatta Laura joutui taipumaan Tiian positiopainin edessä tämän pysyessä hyvin selkäpuolella ja mountissa. Täyden ajan jälkeen ottelu siis Tiialle, ja Lauran taival näissä kisoissa päättyi tähän. Hyvin alkanut matsi, mutta loppu kääntyi tällä kertaa vastustajan peliksi.

Itse pääsin ottelemaan muutamaa tuntia myöhemmin. Ensimmäisenä kolmen naisen sarjassa tuli vastaan tuore purppuravyö, BJJ Centerin Maria. Lähdin suunnitelman mukaisesti kokeilemaan pystyottelua ja hakemaan alasvientiä, ja pääsinkin alun tunnustelun jälkeen kiertämään Marian selkäpuolelle. Maria kuitenkin piti tasapainon hyvin ja alasviennin sijaan hain itseni kiipeämällä selkään. Tästä sain hallittua hyvin positiota, mutta kaipaamaani lopetusta ei tullut Marian hyvän puolustamisen ansiosta. Lopussa päädyimme vielä guardiin, josta Maria haki ohitusta minun tyytyessä lähinnä varmistamaan pistevoittoa.

Finaalissa kohtasin sitten Hilti-siskon Uppsalasta, kun vastaan asettui Sophia. Alku lähti taas hyvin käyntiin, Sophia veti oletusten mukaisesti guardiin ja lähdin hakemaan ohitusta. Oma tavoite oli tähän matsiin hakea minulle tyypillisemmän prässiohittamisen sijaan liikkuvaa puolenvaihtopeliä. Matsia ehtikin kulua reilu minuutti tai pari, Sophian hakiessa hyvin sweeppejä ja minun pyrkiessä liikkumaan päällä. Ohitustilanteessa Sophia pelasi itse muistaakseni jonkinlaista x-guardia ja oma jalkani oli tämän kainalossa. Lähdin ohittamaan, jolloin jalka sitten vääntyi ja polvesta kuului pahaenteistä rutinaa. Matsi päättyi tähän ja Sophialle voitto loukkaantumisella. Itse pääsin puolestaan kisalääkärin vastaanotolle. Tästä kirjoitinkin aiemmin täällä. Päivityksenä aiempaan, polvi ei parin viikon levolla parantunut, joten ortopedin kautta sainkin seuraavaksi lähetteen magneettiin. Toivottavasti ei ole isommin mitään hajalla, niin pääsen vielä kisaamaan tänä syksynä. Joka tapauksessa kaikkein tärkeintä olisi olla kisakunnossa ensi keväänä, rauhassa siis mennään.

Kolmen viikon sisään Laura onkin jo palannut kisamatolle, ja tällä kertaa varsin voitokkaasti...tämä kirjoittanee pian lisää tästä aiheesta.


ps. Suomessa ollessani vedin parit tyttötreenit no-gi kisojen jälkeisellä viikolla. Kaiken hässäkän keskellä ei tullut niistäkään enempiä kirjoiteltua, mutta aiheena oli ohittaminen sekä sivusidonnasta selän otto. Treeneissä olleet toivottavasti muistavat, mitä tehtiin.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

torstai 9. lokakuuta 2014

Sunnuntai 5.10. - Knee slide pass

Kahden tiistain välissä oli luonnollisesti sunnuntai, jolloin treenailtiin myös - tällä kertaa knee slide passia Hennariikan johdolla. Ohessa Hennariikan selostus päivän tekniikasta:


Ensin harjoiteltiin ohituksen aloittamista hakemalla otteita lahkeista polvien kohdalta ja astumalla jalka kaverin jalkojen väliin jonka jälkeen vietiin painoa polvella kaverin mahan päälle.  Vaihtoehtoisesti katsottiin myös tilannetta jossa kaveri on hakenut perhoshookit, joita irroitettiin vaihtamalla lantion kulmaa, painamalla polvella kaverin säärtä ja pyöräyttämällä jalka vapaaksi, jonka jälkeen taas vietiin painoa kaverin päälle.

Knee slide passia katsottiin ensisijaisesti niin, että ennen kuin lähdetään etenemään sideen, saadaan haltuun kaverin kainalo joka on mahalle tulevan jalan puolella. Tarkempi ohjeistus tästä löytyy esimerkiksi täältä.

Toisena vaihtoehtona katsottiin myös tilannetta jossa kainaloa ei saada haltuun ja kaveri kääntyy kyljelleen ja menee ikävästi kippuraan. Tähän katsottiin tekniikaksi kainalon hakemisen sijaan face crank -versiota, jossa haetaan ote kaverin ristikkäisestä kauluksesta. Tästä tekniikasta löytyy video aikaisemmasta treenikuvauksesta eli täältä.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Tiistai 7.10. Shoottailua

Koska on ikävä Hannaa, shoottailtiin. Koska on ikävä Hannaa, täältä löytyy Hannan kirjoittama teksti aiheesta.