maanantai 13. helmikuuta 2017

Perjantai 10.2. ja sunnuntai 12.2. - Peruskurssi: Avoin guard alta

Keskityttiin sekä perjantain että sunnuntain treenit avoimen guardin pelaamiseen allaolijan näkökulmasta. Alta katsottiin otteluasentoa: istutaan selkä suorassa (ei nojata liikaa eteen tai taakse), ollaan toisella kankulla, toinen polvi osoittaa siis ylös. On tärkeää, ettei polvet osoita samaan suuntaan, koska tällöin kaverilla on helppo litata jalat yhteen ja lähteä ohittamaan guardia. Kankun puoleinen käsi tuodaan mattoon ja liikkuminen tapahtuu perskatkaravulla. Toinen käsi on edessä blokkaamassa kaverin otteiden hakua ja toisaalta myös hakemassa omia otteita kaverista. Tavoitteena on koko ajan olla kohtisuorassa kaverin edessä. Perskatkaravulla liikkuminen on helppoa (sivuille sekä eteen ja taakse), tehtiin harjoitusta, jossa kaveri liikkuu päällä ja tavoitteena on vaan seurata liikkeessä ja pyrkiä siis olemaan koko ajan kaverin edessä.

Avoimessa guardissa istutaan toisella kankulla

Jos kaveri pääsee astumaan ohi guardista lantion viereen, palautettiin guardia eli tuodaan itsemme takaisin kohtisuoraan kaverin eteen. Nostetaan lantiota, tuodaan lähempi jalka kaverin lantiolle. Koko ajan lantio ylhäällä liikutetaan koko kroppa keskelle ja toinenkin jalka tulee lantiolle. Toisena vaihtoehtona katsottiin katkarapu-taaksepäinkuperkeikkapalautus. Kun kaveri astuu ohi, tuodaan itsemme ulommaiselle hartialle ja tehdään katkapapu/kuperkeikka eli tuodaan lantiota kauemmas, jolloin saadaan vähän tilaa, joten saadaan palautettua jalat guardiin. Molemmissa guardin palautuksissa ideana on toimia mahdollisimman nopeasti kun kaveri on päässyt astumaan guardin ohi.

Tarkoituksena ei kuitenkaan vaan ole seurata kaverin liikkeitä ja puolustaa vaan lähdettiin hyökkäämään avoimesta guardista. Perjantaina katsottiin tilanteita, jossa kaveri on seisaallaan ja sunnuntaina tilanteita, että kaveri on polvillaan.

Perjantaina ensimmäisenä tehtiin yksinkertaista sisäänmenoa: kun toinen on seisallaan, otetaan kaverin ranteista kiinni ja liikutetaan omaa lantiota lähemmäs kaveria ja tuodaan omat jalat hookeiksi kaverin polvitaipeisiin. Jalat ovat kokoajan ”aktiiviset” eli jännitetään jalkapöytää ja avataan polvia ulospäin. Tästä voi lähteä liikuttamaan kaveria sekä liikuttamalla käsiä että jalkoja. Jalkoja voi tuoda myös kaverin lantiolle ja käsiä nilkoille. Kun liikutellaan kaveria aktiivisesti voi olla, että kaveri saattaa menettää tasapainonsa ja kaatua. Jos kaveri kaatuu, noustaan päälle ja ollaan näin ollen saatu kaveri sweepattua.

Pyrittiin saamaan otteet ranteista ja jalat hookeiksi polvitaipeisiin

Perjantain treeneissä ensimmäisenä varsinaisena sweeppinä katsottiin Jyväskylässä Hessu Hopona tunnettu sweeppi. Tämä sweeppi onnistuu erityisesti, jos kaveri astuu omat jalkansa lähelle lantiota (useasti esim. pystyynnousuavausta tehdessä) ja jalat ovat samassa linjassa. Tehtiin alkuun guardiin "sisäänmeno" eli otettiin ranteista kiinni, tuodaan lantiota eteenpäin ja jalat hookeiksi polvitaipeisiin. Jalat pysyivät polvitaipeissa hookkeina ja kädet tiputetaan kaverin nilkkojen taaksen. Kädet tulevat mahdollisimman alas, eli pikkurillin pitäisi olla matossa kiinni. Työnnetään jaloilla taaksepäin ja samalla aukaistaan polvia ulospäin ja samanaikaisesti myös vedetään käsillä nilkkojen takaa.  Kun tuntee, että kaveri lähtee kaatumaan, vedetään omat jalat taakse ja noustaan päälle. Sweepatessa on tärkeää nousta kunnolla päälle. Sweeppi on sweeppi vasta kun on päästy päälle kunnon kontrolliin. Päälle nousemisessa kannattaa aina käyttää hyödyksi toisen kaatumisen aiheuttamaa liikevoimaa. Sunnuntaina kerrattiin hessu hopoa niin, että kaveri teki ensin jo peruskurssin alkupuolella tutuksi tulleen pystyynnousuavauksen, mutta jättää jalat lähelle lantiota. Aukaistiin guardi, tuotiin jalat lantiolle ja kädet nilkkojen taakse ja tehtiin hessu hopo eli työnnetään jaloilla lantiolta ja vedetään nilkkojen takaa. Hessu hopon voi siis tehdä joko niin, että jalat ovat polvitaipeissa tai lantiolla.



Myös toiseen perjantain sweeppiin tehtiin samainen sisäänmeno eli saadaan kaverin ranteista otteet ja jalat ovat hookkeina polvitaipeissa. Vaihdetaan toinen käsi ristikkäiseen ranteeseen ja toinen käsi nilkan taakse. Sen puolen jalka, jolla on nilkan takaa kiinni, nostetaan polvitaipeesta lantiolle. Nostetaan lantiolla olevalla jalalla hieman ylöspäin, jolloin jalka kevenee. Toinen jalka tippuu polvitaipeesta nilkan taakse. Lantiolla olevalla jalalla työnnetään ja nilkalla olevalla kädellä vedetään ja kaveri kaatuu. Taas vedetään omat jalat taaksepäin kun kaveri lähtee kaatumaan ja viimeistellään sweeppi eli tullaan kunnolla päälle.



Sunnuntaina keskityttiin tilanteeseen, jossa kaveri on alhaalla eli polvillaan. Omat jalat ovat taas kaverin jalkojen välissä, kaverin sisäreisien kohdalla ja polvet osoittavat ulospäin. Tämä tilanne on nimeltään perhosguard.
Naiset perhosguardissa

Katsottiin ensimmäisenä vaihtoehtona perhossweep. Sukelletaan toinen käsi kaverin kainalon alitse selkään. Tuodaan pää kiinni kaverin rintakehään. Ollaan siis yläkropalla aivan liimautuneena kiinni kaverin yläkroppaan. Otetaan toisella kädellä kaverin ojentajan takaa kiinni ja tuodaan omaa kyynärpäätä kohti omaa kylkeä, jolloin saadaan kaverin käsi hyvin kontrolliin. Toisena vaihtoehtona on ottaa kaverin ranteesta kiinni, ja tuoda kättä sisäänpäin, mutta tämä vaatii enemmän voimaa kuin ensimmäinen vaihtoehto. Useasti tässä vaiheessa ollaan hieman liian lähellä kaveria, joten tuodaan vähän omaa lantiota kauemmas, jotta saadaan tilaa. Lähdetään kaatumaan omalle hartialle, sille puolelle jolta on kaverin ojentajan takaa kiinni. Samalla liutetaan saman puolen jalkaa kaverin edestä toiselle puolelle. Toinen jalka on edelleen guardissa kaverin sisäreidellä. Tällä jalalla nostetaan tai paremminkin ohjataan liikettä. Sweeppi viimeistellään yleensä hyvään sivusidontaan (jos päästään mounttiin, niin hieno homma!). Tämä sweeppi onnistuu erityisesti jos kaveri lähtee tuomaan painoaan eteen, jolloin saadaan käytettyä toisen liikettä hyödyksi.


Sunnuntaina toisena vaihtoehtona perhosguardista katsottiin käsivedolla selkään meno. Otetaan kädellä kaverin saman puolen ranteesta ote. Kädellä ohjataan kättä sisäänpäin ja otetaan ristikkäisellä kädellä ote ojentajan takaa. Samalla toinen jalka tuodaan ulkopuolelle, toinen käsi tulee mattoon liikutetaan itseä perskatkaravulla sivulle ja samalla liikkeellä nykäistään kaverin ojentajan takaa. Näin ollen saadaan siis liikutettua kaverin yläkroppa siihen kohtaan, missä oma kroppa oli aiemmin, Tästä kivutaan selkään samaan tapaan kuin pari viikkoa sitten half guardista katsotussa selkään menossa. Mikäli liikkeen saa ajoitettua hyvin ja se tulee kaverille yllätyksenä, saattaa kaveri tulla naama edellä mattoon mahalleen.

Avoimessa guardissa kaveri harvemmin on vain joko alhaalla tai ylhäällä vai vaihtelee omaa tasoaan, jolloin omilla hookeilla tulee seurata mukana. Eli jos kaveri lähtee nousemaan ylös, omat hookit seuraavat heti mukana ja tulevat polvitaipeisiin. Kuten sanottu, perhossweep on erityisen hyvä vaihtoehto kun kaveri tuo painoa päälle, käsivedolla selkäänmeno onnistuu vaikka kaveri on guardissa hyvässä ryhdikkäässä asennossa, mutta mikäli kaveri nojaa paljon taaksepäin, voidaan yksinkertaisesti lähteä työntämään kaveri kumoon. Tätä ei varsinaisesti tekniikkana katsottu treeneissä, mutta kannattaa pitää mielessä. Lisäksi kannattaa muistaa, että vaihtoehtona avoimesta guardista, erityisesti kun kaveri on alhaalla, on yksinkertaisesti ottaa suljettu guardi kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti